facebook tracking

“Myyntikokemusta arvostetaan laajasti myös muissa tehtävissä”

elias.png


Nykyisin Adtractionin Suomen tytäryhtiön johtajana työskentelevä Elias Paikkari toimi aiemmin Trustmaryn B2B-myyjänä. Arvostettu kokemus B2B-myyntityöstä auttoi seuraavan askeleen ottamisessa. Samalla se opetti myös sen, että kuka tahansa voi onnistua, jos vain niin päättää. 

Tällä hetkellä pääosa Paikkarin työajasta kuluu asiakastyön parissa. Maajohtajana Paikkarin tehtäviin kuuluu myös erinäisiä hallinnollisia tehtäviä.

– Hoidan asiakassuhteita mainostajien ja julkaisijoiden suuntaan. Lisäksi työhöni kuuluu Suomen tiimin johtaminen ja uusmyynnin kehittäminen, Paikkari kertoo.  

Kokemus B2B-myynnistä auttoi uralla eteenpäin

Trustmarylla hankittu kokemus B2B-myynnistä auttoi seuraavan ison askeleen ottamisessa ja yleisesti siinä, että Paikkari pääsi etenemään nykyisiin työtehtäviinsä Adtractonilla. 

– Ajattelin, että B2B-myyntityö olisi minulle paras sauma seuraavan askeleen ottamiseen työelämässä. Tulospohjainen palkkaus houkutti ja koin, että menestymällä myyjänä voisin kehittyä ja edetä nopeasti uralla. Myyntikokemusta arvostetaan laajasti myös muissa tehtävissä, Paikkari kertoo. 

Suurikin tehtävä etenee pienissä osissa

Työskennellessään Trustmarylla myyjänä Paikkari pääsi tutustumaan useisiin erilaisiin yrityksiin ja eri toimialoihin. Myös hänen kollegansa olivat kaikki osaamistaustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Nykyisessä työssään Paikkari on kokenut hyötyvänsä erityisesti juuri kartuttamastaan kokemuksesta erilaisten ja eri aloilla toimivien ihmisten kanssa työskentelystä. 

– Vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa kliseiseltä, niin yksi tärkein oppi Trustmaryn ajalta on se, että kun vain päättää onnistua, niin silloin kenellä tahansa on hyvät mahdollisuudet onnistua. Tiimissäni oli hyvin erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla varustettuna. Oli mahtava nähdä, miten ihmiset saivat onnistumisia välillä vaikeissakin paikoissa pääosin siitä syystä, että päättivät lähteä yrittämään, Paikkari iloitsee. 

Toinen hyödyllinen oppi on ajatus prosessien pilkkomisesta pienempiin osiin.

– Keskittymällä pieniin osiin saat helposti edistettyä suureltakin tuntuvaa tehtävää. Kun keskittyy vaikka tunninkin ajan pelkästään yhteen asiaan, niin siinä saa jo paljon aikaiseksi, Paikkari toteaa. 

Can do -asenne esiin

Jos ajatellaan sitä, mitä myyjänä työskentely Trustmarylla vaatii, nostaa Paikkari tärkeimmäksi edellytykseksi uskon omaan tekemiseen. On tärkeää olla oma aito itsensä, sillä jos yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet, näyttäytyy se asiakkaalle helposti epäuskottavuutena. Tämän Paikkari huomasi päivittäisessä tekemisessä hyvin selkeästi – kaikki saivat parhaiten tuloksia silloin, kun pystyivät keskittymään omiin vahvuuksiinsa.

– Trustmarylle kannattaa hakea ihan tavallisten tyyppien. Mielestäni tärkeimpänä edellytyksenä on se, että uskoo voivansa onnistua siinä, mitä lähtee yrittämään. Oma-aloitteisuus ja kyky kantaa vastuuta tulevat kyllä luonnollisesti esiin, kun päättää kaivaa terveen itsevarmuuden ja can do -asenteen esille, Paikkari sanoo. 

– Trustmaryn myyntitehtävät tarjoavat hyvää oppia siitä, mitä B2B-myynnissä menestyminen vaatii. Osaavan ja kannustavan porukan keskellä on hyvä kehittää itseään. Olen kiitollinen siitä, että sain aikoinaan mahdollisuuden aloittaa myyntitiimissä. Se on ollut etenemiseni kannalta tärkeä hetki, Paikkari kiteyttää.

Adtraction on Pohjoismaiden suurin affiliate-verkko. Käytännössä Adtraction yhdistää affiliate-markkinoinnin avulla tulospohjaista lisämyyntiä kaipaavan mainostajan sekä julkaisijat, jotka haluavat ansaita rahaa toteutuneista myynneistä.

Already working at Trustmary?

Let’s recruit together and find your next colleague.

email
@trustmary.com
  • Aki Hokkanen
  • Aki Honkala
  • Aleksi Halsas
  • Anu Varila
  • Arttu Haho
  • Carita Puranen
  • Emma Kautto
  • Erica Ojala
  • Hannes Paaso
  • Iiro Panula
Teamtailor

Career site by Teamtailor